Nämä poikkeusolot saivat minut tarttumaan näppäimistöön. Tein joskus aikanaan blogipohjan kun elämäntapamuutos oli in. Painoni vaihteli äärilaidasta toiseen. Kuvasin kaikki ruokani ja jätin konsertteja väliin päästäkseni syömään oikein. Sitten innostuin taas musiikista ja kirjoitin piilotettuja merkintöjä keikoista. Kuka niitä nyt lukisi, eikä kamerani kuvanlaatu riitä.
Missä olen sitten vuonna 2020ö? Olen hukassa edelleenkin, aivan kuten vuonna 2014. Silloin päätin vihdoinkin hakea uudelleen ammattikorkeakouluun. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen kokeilin opiskella näyttönä ammatin, jota harvoin kukaan haluaa tehdä. Eihän sitä arvosteta ja hähää ootpas sä köyhä, eikä susta ole muuhun (Tinderissä kuultua). Olin lähes vuoden vuorotöissä ihan ok paikassa, mutta sitten en saanutkaan uutta työpaikkaa kesäksi ja ajauduin taas umpikujaan. Onneksi huonopalkkaisille on töitä. Sain vaihtelevia hommia sillä kuuluisalla nollasopimuksella, samalla kun lukiossa samaan aikaan olleet valmistivat maistereiksi. Samalla tielläyhä, juoksen jopa kolmessa eri kohteessa pitkin pääkaupunkiseutua saman päivän aikana. Yritin välillä opiskella lähihoitajaksi, sinne kun pääsee niin helposti ja kai sä nyt sen suomenkielisenä handlaat. Sitä se on yhä on-off. Haaveeni on kuitenkin muualla.
Poikkeusolot koronan takia pysäytti myös minunkin maailmani. Toiset menettivät työpaikkansa, itse vain puolet ja jäin supistetuille tunneille. Jäin sitten puun ja kuoren väliin, kun en tiedä mitä oikein olen. Päivärahoja on turha odotella, mutta koska olen koko ikäni elänyt pienillä tuloilla, tiedän kyllä miten kovalla pinnistelyllä voi elää. Minä olen käynyt myös New Yorkissa, Lontoossa ja Brysselissä, joihin en olisi vielä kolme vuotta sitten uskonut pääseväni. En ehkä mene Karibian risteilylle, mutta haaveilen taas seuraavasta matkasta ja bändin keikasta. Laskujen jälkeen en ole ryypännyt sitä tai polttanut savuna ilmaan, en omista autoa, mökkiä, lapsia tai koiraa, joihin uppoaisi ylimääräistä. Toki se jää nyt pitkäksi aikaa, mutten ole ainoa. Ok tietokoneen ja ompelukoneen kun saisin hajonneiden tilalle, olisin tyytyväinen.
Sinne meni amk-haku, koska enpäs pääsekään pääsykokeisiin taaskaan. Eli unelma-ammatti on kauempana, mutta kuumeisesti olen miettinyt avoimia opintoja, mutta paikat ovat klikkaamallakin menneet sivu suun. 8 kertaa on paikat olleet täynnä kun olen yrittänyt. Voisko se aurinko paistaa joskus risukasaan. Ehkä käyn sen ammattikoulun sitten ensin, jos en sitä saa kasaan, niin tuskinpa saan ammattikorkeakoulun tai yliopiston kurssejakaan.
Kuulostinpa taas negatiiviselta. Eihän mulla ole vielä kuolemanpelkoa saati sitten epätoivoa. On koti ja silloin tällöin töitä.
